Puhu hoitajalle, jos löydät sellaisen

Terveyden- ja sairaanhoitajat ovat alansa ammattilaisia (yleensä). Suomessa heidän sanalleen annetaan niin paljon painoa, että lääkäriin ei välttämättä pääse, ellei hoitaja ole todennut tautia niin vakavaksi. Tässä sattuu usein hyvin pahoja virhearviointeja kun hoitaja diagnostisoi sairauden puhelimessa muutaman oireen perusteella. Toki tällä säästetään sairaanhoitokuluissa kun asiakas kuolee kotonaan, eikä rasita systeemiä.

Tämän systeemin tarkoitus oli alkuaan karsia pois ns. "toiviomatkailijat", jotka tulivat kinuamaan sairaslomaa keksityillä oireilla ja "luulotautiset", jotka kuvittelivat että he ovat vakavastikin sairaana, kun aivastivat kerran sekä "lääkenarkkarit", jotka hakivat vain vahvempien särkylääkkeiden reseptejä. Kun nämä ihmisryhmät olisi saatu kuriin, lääkäreille ja hoitajille olisi jäänyt aikaa oikeille potilaille ja oikeille sairauksille.

Vietin päivän sairaalan teho-osastolla. TV-sarjoista saa sen kuvan että sinne tulee ambulanssilla verissäpäin olevia ihmisiä ja kaikki ryntäilevät juoksujalkaa paikasta toiseen hakemaan piippaavia kojeita ja päitsimet ovat ahkerassa käytössä.

Todellisuus näyttää tältä. Ketään ei näy missään - siis hoitajia tai lääkäreitä. Odotushuone on enemmän ja vähemmän täynnä ihmisiä, joilla ei juurikaan näytä olevan mitään näkyviä vammoja tai sairauksia. Osa on jopa hyvällä tuulella ja näyttää siltä että ovat siellä vain viettämässä aikaansa, kun ei ole muutakaan tekemistä. Kun ilta lähestyy ihmismäärä kasvaa, jono ei juurikaan liiku mihinkään  kun henkilökuntaa ei näy missään.

3-4 tunnin odottelun jälkeen näen ensimmäisen hoitajan. Vielä 1-2 tuntia odottelua niin näen ensimmäisen ihmisen pääsevän sisään. Hän on pieni lapsi, joka tulee isänsä kanssa. Lapsella ei näytä olevan suurtakaan hätään. He menevät lääkärin huoneeseen muun jonon ohi. Kun lapsi tulee ulos, selviää että lapselle pitäisi tehdä jotain kokeita, lapsi pistää hanttiin. Me muut odottajat seuraamme näytelmää noin 1 tunnin ajan. Kukaan muu meistä ei ole päässyt vielä lääkäriin.

Taas tulee lapsiperhe, nyt lapsia on useampia, ilmeisesti yhtä pitäisi hoitaa, asia ei kiinnosta muita perheen lapsia. Muut lapset aloittavat riehumisen. Seuraamme taas näytelmää mielenkiinnolla. Tämäkin perhe pääsee lääkäriin, melko pian. Huokaan helpotuksesta, pelkäsin jo että jossain vaiheessa joku lapsista potkaisee murtunutta jalkaani.

Kukaan ei tule kysymään tarvitseeko joku odottajista särkylääkettä tai onko hänellä mahdollisesti, joku vakava vamma, kuten murtuneita luita tai kenties sisäelinvaurioita katolta putoamisen takia. Tosin kenellekään ei pääse sanomaan mitään, kun henkilökunta on piiloutunut jonnekin.

Vähitellen jono alkaa lyhentyä. Lasken että yksi potilas viettää lääkärin luona keskimäärin 5-15 min, sitten seuraa 30min - 4 tunnin tauko. Tiedän että lääkärien täytyy kirjoittaa raportteja potilaista ja heidän sairauksistaan tämän tauon aikana, sekä käydä vessassa, syömässä ja hoitaa muita tarvittavia asioita.

12 tunnin odottelun jälkeen pääsen lääkäriin. Siitä 15 min. pääsen röntgeniin, sitten 30 min odotus ja jalkani on paketoitu. Tehokasta toimintaa?

Joskus nuoruudessani teho-osasto toimi hieman toisin. Mutta se oli nuoruudessani. Joskus nuoruudessani olin töissä teho-osastolla ja silloin oli kiire.